Asuminen

AsuminenTitle3

Vapaat pien- ja rivitalotontit kartalla

Karttaosan vasemmassa yläkulmassa olevaa kuvaketta (irrota) klikkaamalla saa karttapalvelun avautumaan uudessa ikkunassa. Pälkäneen kunnan koko tonttitarjonta löytyy täältä.


Täällä on kaikki

Luopioinen tarjoaa ainutlaatuisella tavalla kaikkea  - lähellä olevat palvelut kyläkouluineen, ravintoloineen ja kauppoineen, kaunista luontoa, puhtaan ja kalaisan Kukkiajärven ja lukuisia harrastusmahdollisuuksia aina laskettelusta jalkapalloon ja golfiin asti.

Kukkialla on hyvä hengittää, asua, harrastaa ja työskennellä.


Asumisen kehittämisen jatkumo

Luopioinen on opittu tuntemaan muun muassa kelkkakaistoistaan. Innovatiivisuudestaan palkittu Luopioinen ryhtyi jo vuosituhannen alussa houkuttelemaan asukkaita edullisilla omakotitaloilla ja uusilla asumisen malleilla, joiden tavoite on rakentamisen helpottaminen.

Ensimmäisiä asumiseen liittyviä innovaatioita olivat sadan tonnin talot, joiden tärkeimpänä lähtökohtana oli osoittaa, että pientalon pystyy rakentamaan edullisesti, kun suunnitellaan tehokas konsepti. Perinteisten rivitalojen sijaan asunnot toteutettiin erikseen ja konsepti keräsi sekä muuttajia että mainetta. Asuntoja tarvittiin kuntaan muuttavien asukkaiden tarpeisiin. Sadan tonnin talot toivat elinvoimaa.

Luopioisissa löydettiin toinenkin asumisen trendi hieman etuajassa. Mummonmökit palauttivat talon koon järkevään mittakaavaan. Nykyään ei kaivata lisää siivottavaa ja maksettavaa, etenkin kun perhekoko pienenee jatkuvasti. Kaksion tai kolmion kokoinen pientalo riittää moneen elämänvaiheeseen: nuorenparin ensiasunnoksi, sinkun toivekodiksi ja varttuneiden lepolinnaksi. Nuoren perheen ei tarvitse sitoutua koko elinajakseen asuntolainaan ja ikäihminen saa sivukulmien talon hinnalla eläkepirtin palveluiden ääreltä.

MummonMokit

 

Rajalanniemi

Rajalanniemi on Luopioisten suurin yhtenäisesti kaavoitettu asuinalue. Se sijaitsee reilun kilometrin päässä Luopioisten kirkonkylän palveluista. Alue on luonnonläheinen ja ympäröivä kauneudestaan kuuluisa Kukkiajärvi näkyy lähes kaikille tonteille lukuunottamatta joitakin sisämaan tontteja. Alueella on vapaana vielä useampia sisämaan tontteja.

Rajalanniemi 


Maaseudun uudet innovatiiviset asuinalueet

Asumisen mallien kehittämistä ja rakentamisen tietoutta on viety eteenpäin aktiivisella näyttelytoiminnalla. Luopioisissa Mikkolan Navetalla toiminut TerveTalo-keskus toi näyttelytoiminnalle tukevan pohjan. Toiminnan takana oli Luomura ry, jonka verkkosivustolta löytyy hyödyllisiä ideoita ja näkökulmia rakentamiseen sekä mielenkiintoista kuvasatoa vuosien varrelta.

Maaseudun uudet innovatiiviset asuinalueet-projekti, joka alkoi vuonna 2013, loi suuntaviivoja tulevaisuuteen. Esille tulleita uusia asumisen trendejä olivat vapaa-ajan asuntojen muuttaminen vakituisiksi, vapaa-ajan viettämisen muuttuvat tyylit, kakkos, teema- ja yhteisö.

Kun sitten Luopioisten liikuntahallissa järjestettiin Kukkian Kyläasumisen messut kesällä 2019, voitiin näyttelyn oheistoimintoina tutustua ViherKostialan ensimmäisiin minitaloihin ja Pöllökartanoon, josta on tullut yhteisöasumisen malliesimerkki. 

Minitaloihin ja yhteisöasumiseen liittyvät teemat yhdistettynä uusiin kiertotalouden, ekologisuuden ja energiatehokkuuden tavoitteisiin ovat kantaneet myös uusiin asumisprojekteihin Luopioisissa.

Asumaan2019

 

Pöllökartano

Pölläkartano on osuuskunta, joka peruskorjasi entisen mielisairaalan, "Pöllölän" yhteisölliseksi asuintaloksi. Talossa on seitsemän huoneistoa, joista pienimmät ovat kooltaan 23 m2 ja tilavimmat reilut 50 m2. Jokaisessa huoneistossa on oma pieni keittiö sekä tilava kylpyhuone.

Talossa on runsaasti yhteisiä tiloja, joita ovat olohuone, saunaosasto, keittiö, ruokailuhuone, pyykinpesuhuone sekä pohjakerroksen tupa. 

Yhteiset tilojen olemassaolo ja käyttö ovat yhteisöllisyyden kehitykselle merkittävä osatekijä. On asuinyhteisön itsensä päätettävissä, mitä nämä yhteiset tilat ovat ja miten niissä toimitaan. Malleja on yhtä monta kuin yhteisöjäkin. Kyseessä onkin varsin asukaskeskeinen asumismuoto.

Tämän tyyppiseen asumismuotoon mieltyneet harrastavat monesti kimppakyytejä, ruokatarvikkeiden yhteistilauksia ja monenlaista naapuriapua. Senioritalossa naapuriapu onkin korvaamatonta, sillä sen avulla voidaan ehkäistä monia ongelmia ja tuottaa hyvää mieltä arjen askareissa. Sosiaalisen kanssakäymisen merkitystä ihmisten jaksamiselle ja terveydelle on tutkittu paljon. Tutkimukset ovat yksimielisiä siitä, että yksinäisyys on  pahinta myrkkyä ja että hyvät sosiaaliset suhteet arjessa edesauttavat vireyttä, jaksamista ja jopa vähentävät sairastuneisuutta

Pollokartan


Luopioisten sinkkutalot

Kostialan keskellä on kahdeksan pikkutalon alue. Taloja kutsutaan myös sinkkutaloiksi ilmeisesti sen takia, että talon koko on pieni käsittäen yhden huoneen ja kylpyhuoneen, asuinpinta-ala on 27 m2. Sinkkutaloa hallinnoi osakeyhtiö, joka vuokraa taloja asukkaille. 

Pienten omakotitalojen tavoitteena on ennen kaikkea lisätä pienten vuokra-asuntojen määrää. Kotitaloudet pienenevät ja varsinkin maaseudulla on vähän sellaisia asuntoja, jotka sopivat yhden ihmisen kotitalouksille. Luopioisten sinkkutaloista on syystäkin muodostunut suosittu alue. Katso lisää.

Ecovillas


ViherKostiala ja ViherKostiala2

Kostialasta syntyi kaunis alue, jonka värikkäitä minitaloja on käyty ihastelemassa kaukaakin. Alue on keskellä kaikkea. Ympärillä ovat Kukkiajärvi uimarantoineen ja venelaitureineen, Luopioisten liikuntapuisto, Luopioisten liikuntahalli ja muut koulunmäen palvelut. Ja kylän keskustan palveluihinkin on vain kävelymatka.

Kostialan alueelle on ensi vuonna (2023) alkamassa ViherKostiala2 -projekti, jonka visio noudattelee ViherKostialan ensimmäisen vaiheen tavoitteita. Lue lisää.

Kostiala


Yhteisötalo

Yhteisötalo (senioritalo) on eläkeikää lähestyville sekä ikääntyneille suunnattu yhteisöllinen asumismuoto, jonka tavoitteena on asumisen helppous lähellä palveluja.

Tavoitteena on ekologien puukerrostalo, jossa on 12 huoneistoa. Talon suunnittelussa kiinnitetään huomiota esteettömyyteen, yhteisöllisyyteen ja valoisuuteen. Tämän takia taloon tulee tiloja oleskeluun ja se varustetaan hissillä. Taloon tulee myös hyvinvointiosasto, jossa on saunatilat sekä hyvinvointipalveluille (esim.kampaaja/parturi, hieronta, jalkahoito, yms.) sopivaa tilaa.

Yhteisötaloja on suunniteltu kahdelle tontille. Nämä ovat Pälkäneenkuja 3 Pälkäneen kuntakeskuksessa ja Rajalantie 5 Luopioisten keskustassa.
Molemmat tontit sopivat erinomaisesti tarkoitukseen, koska ne ovat keskeisellä paikalla ja palvelut ovat vieressä.

Talot toteutetaan ryhmärakennuttamalla. Rakennustyöt on tavoitteena aloittaa vuonna 2023 niin että asumaan pääsisi vuonna 2024. Lisätiedot tai puh 0400-513664. 

Yhteisotalo

 

Vohlisaari

Vohlisaari on luonnonkaunis saari Kukkiajärven Haltianselällä aivan Luopioisten keskustan tuntumassa. Saaren erottaa mantereesta kaunis Tarinansalmi.
Vohlisaari on tunnettu Pikku Kakkosen Rölli-ohjelmasarjan kuvauspaikkana ja Rölli -teemaa on tavoitteena hyödyntää alueen kehittämisessä myös jatkossa.

Saaren päässä on Vohlisaaren rantasauna, jota käytetään juhlatilana ja talviuintipaikkana. Saaren itäpuolen järvialueella, Karvialahdella, on talvisin retkiluistelurata ja siellä harrastetaan myös jäägolffia.

Saaren etelärannalle on kaavoitettu omakotitontteja. Pälkäneen kunta on parhaillaan suunnittelemassa Vohlisaaren infran eli vesi- ja jätevesihuollon, toteutusta. Tämän jälkeen alkaa tonttien myynti. Rakentamisessa mietitään erilaisten vähähiilisten ratkaisujen suosimista. Katso Vohlisaaren kaavaselostus.

Vohlisari

 

Vapaa-ajan

Vapaa-ajan asukkaat ja satunnaiset vierailijat (ohikulkijat, luontoliikkujat Laipanmaalla ja Kukkialla, Sappeen matkailukeskuksen asiakkaat) liikkuvat alueella runsaasti ja tuovat mukanaan toimintaa ja rahaa. Vapaa-ajan asumisen  talous- ja työllisyysvaikutukset ovat suuret, koska vapaa-ajan asuntoja on enemmän kuin vakituisia asuntoja. Pälkäneen kunta on suhteellisesti ottaen Suomen suurimpia mökkikuntia Asikkalan, Sysmän, Paraisten, Mäntyharjun, Kemiönsaaren, Kangasniemen ja Puumalan ohella.

Vapaa-ajan viettoon liittyvät palvelut ovat yhä keskeisemmässä asemassa. Erilaiset mökkeilytyylit vaikuttavat palveluiden kysyntään. Perinteiset työleiriläiset tekevät kaiken itse, puuhastelijat käyttävät jonkin verran palveluita, ainakin isoimpiin projekteihin. Elämyksiin ja lepoon keskittyvä mökkeilijä sen sijaan haluaa monipuolisia palveluja lähiruuasta ruohonleikkuuseen. Palvelujen tarve myös muuttuu omistajan vaihtuessa, olipa kyseessä sitten myynti ulkopuoliselle tai lapsille tai lapsenlapsille, sillä mökin käyttötapa on suurelta osin sukupolvikysymys.

Etätyö ja kakkos

Mökiltä on opittu tekemään etätöitä ja halukkuus etätöihin on kasvussa. Suomalaisten mökkien varustetaso on barometrin mukaan noussut. Kolmannes mökeistä sopii ympärivuorokautiseen käyttöön. Internet-yhteys löytyy nykyään jo yhä useammasta mökistä. Kesämökit muuttuvat vapaa-ajan asunnoiksi. Yhä useammille mökki ei ole vain kesänviettopaikka. Tutkimusten mukaan jopa 36 prosenttia mökeistä on käytössä vuoden ympäri.

Vapaa-ajan asunnosta vakituinen

Kun eteen tulee tilanne, että kaupunkiasunnossa käydään vain pyykit pesemässä, kun työpaikka ei enää sido kaupunkiin, kun kaupungissa ympäristö on rakentamisen takia muuttunut tai kun tuntuu siltä, että kaikki tutut ja vapaa-ajan toiminta on täällä mökin ympäristössä, niin vapaa-ajan asunnon muuttamien vakituiseksi saattaa olla hyvä ratkaisu.

MokkiPohja2 

 

LÄHIPALVELUJA